Lähimatkailua, huskyajeluita ja koiravierailuita Pirkanmaalla

Riverside Husky –

koiravaljakkoajeluita ja kenneltoimintaa Ikaalisissa

Riverside Husky on perheyrityksemme, joka tuottaa Husky -safareita ja kennelvierailuita omalla kotitilallamme Joensivussa, Ikaalisissa, Pirkanmaalla. Tilamme sijaitsee hyvien kulkuyhteyksien varrella, 52 kilometrin päässä, Tampereelta. Vierailun koiratilallamme voi yhdistää myös luontomatkailuun: noin 15 kilometrin päässä kotoamme sijaitsee myös Seitsemisen kansallispuisto.

Aina ei tarvitse lähteä Lappiin! Husky-safarin ja koiratilan tunnelman voi kokea myös Etelä-Suomessa. Palvelumme on suunnattu niin kotimaan luonnosta ja koirista kiinnostuneille matkailijoille, lapsille ja aikuisille, kuin ulkomaalaisille turisteille. Järjestämme monenlaisia koira-ajeluita ja tapahtumia: tilallamme voikin kokoontua myös työpaikan tyky-porukka tai yrityksen työntekijät.

Huskysafarit, ohjelmapalvelut ja kennelvierailut

Järjestämme eri pituisia safareita ja kennelvierailuita omalla husky -tilallamme. Mahdollisuuksien mukaan teemme myös huskysafareita alihankintana pohjoisen lumilla Lapissa.

Koiramme ovat osa perhettämme, ja niiden hyvinvointi on kaiken keskiössä

Koiramme ovat olleet osa arkeamme jo kahdenkymmenen vuoden ajan. Pikkuhiljaa harrastuksesta on tullut myös työ, mutta tätä työtä tehdään aina sydämellä. Myös koirakilpailut keskipitkillä matkoilla kuuluvat osaksi elämää – mikäli muut aikataulut sen sallivat.

Koiriemme elämään voi tutustua husky-tilallamme. Kaikki lauman koirat, Siperian huskyt ja Alaskan huskyt, ovat työkäytössä safareillamme. Ne asuvat ulkotarhoissa kotipihallamme – kaksi-kolme koiraa samassa tarhassa. Koirien kanssa harrastetaan paljon, ja ne saavat liikkua myös juoksutarhalla päivittäin. Myös koulutus kuuluu luonnollisesti asiaan!

Pentueemme syntyvät omaan käyttöön: kouluttajina toimivat siis meidän ihmisten lisäksi myös vanhemmat koirat.

Tutustu koiriimme Joensivun Kennelin sivuilla.

Keitä me ollaan?

”Me olemme Kirsimarja ja Ari Lampinen Sisätön perältä, Ikaalisista. Meillä on kaksi ihanaa poikaa; Ilmari ja Sulo. Asumme täällä ”keskellä ei mitään” koiralauman kanssa, joskin lähimpään isoon kaupunkiin Tampereelle tulee matkaa vain 52km.

Riverside Husky -nimi tulee suoraan tilamme nimestä, mikä on Joensivu. Joensivun on myös rekisteröity kennelnimeksi koirien kasvatuksellemme.”

Lue lisää

30 koiraa pitää meidät kiireisenä, ei ole vapaa-ajan ongelmia 😉 Koirat ovatkin olleet meidän molempien harrastuksena monia vuosia. Kirsimarja sovitteli valjaita pienen pystykorvansa päälle jo pikkutyttönä, joten oli aika selvää, että rekikoirat veivät mennessään myöhemmin! Ensimmäinen rekikoira oli alaskanmalamuutti Tahvo. Sittemmin rotu vaihtui vielä siperialaisiin ja alaskanhuskyihin. Kirsimarja kilpailee keskipitkillä matkoilla ja tulevaisuuden haaveena ehkä vähän pidemmilläkin matkoilla…

Ari on kulkenut metsällä pikkupojasta asti ja aina yhdessä koiran kanssa. Kotona asustaa muutama jämtlanninpystykorva ja yksi suomenpystykorva, joilla kaikilla vahvat veret suurriistan metsästykseen, hirvelle, karhulle ja villisialle.

Joten kaikki koiramme ovat kovia käyttökoiria, se on ensisijainen tavoite myös jalostustyössä. Tosin kaikki ovat yhtä lailla myös perheenjäseniä omine persoonallisuuksineen!

Enemmän kyse onkin kokonaisesta elämäntavasta. Olette lämpimästi tervetulleita tutustumaan meihin!”

Riverside Husky –

Sled Dog Rides and Tours in Central Finland

Sled dog rides and tours in a small family owned husky kennel.
Visit the home of arctic sled dogs.
Drive your own small team or enjoy the speed of a big dog team with guide!
Please, contact for more information.

Sled dog rides and tours in a small family owned husky kennel.
Visit the home of arctic sled dogs.
Drive your own small team or enjoy the speed of a big dog team with guide!
Please, contact for more information.

Who are we?

”We are Kirsimarja and Ari Lampinen from Sisättö; Ikaalinen. We have two lovely boys; Ilmari and Sulo.

Our family is living here ”in the middle of nowhere” with our dog pack. Our place is only 52 km from Tampere city. The name Riverside means Joensivu in finnish, which is the name of our farm on maps. Joensivun is also our kennelname on our dog breedings.

30 dogs keeps us busy. Dogs has been our hobby for many many years. Kirsimarja is racing with her siberian and alaskan huskies in mid distance races. Hopefully some day also in long distance races…
Ari has hunting dogs, Swedish elkhounds and Finnish spitz from the best bloodlines for elk and bear hunting. So far all of our dogs are really professional working dogs as well as pets with their lovely personalities. We are also breeding pure working siberian huskies and swedish elkhounds. So dogs are more like a whole lifestyle for us.
You are warmly welcome to meet us!